Kasvutarinoita ja tulevaisuuden näkymiä

Artikkeli, kuvat ja video: Anniina Salminen / Superstory Oy

Syyskuun 5. päivä 2024 AV-alan koulutuksen kehittäminen ja tulevaisuusratkaisut -projektin aktorit ja mentorit kokoontuivat Futuricen tiloihin Helsingissä ohjelman toiseen workshopiin. Päivän aikana syvennyttiin kasvutarinoihin ja pohdittiin yhdessä av-alan tulevaisuuden haasteita sekä mahdollisuuksia.

Kasvutarinoista oppeja ja inspiraatiota

Päivän avauksen piti Antti Jokela, joka kertoi Parceron kasvutarinan. Antti jakoi avoimesti yrityksen kasvun varrella kohtaamia haasteita sekä avasi ratkaisuja ja oivalluksia, joiden avulla he ovat onnistuneet kasvamaan nykytilaan. Olli-Pekka Saksan puheenvuoro Futurice Familyn puolesta toi esiin heidän sitoutumisensa tukemaan yrittäjyyttä ja luomaan kasvualustan innovatiivisille liiketoimintaratkaisuille. Toimintamalli tukee kasvua ja mahdollistaa yritysten kehittämisen yhteisönä, joka rohkaisee luovuutta ja innovatiivisuutta kaikilla tasoilla.

Katsaus tulevaisuuteen

Fanny Heinosen moderoimassa paneelikeskustelussa Maria Niiniharju ja Roosa Toivonen avasivat ajatuksiaan toimialasta. Keskustelussa pureuduttiin niihin trendeihin ja haasteisiin, jotka tulevat muovaamaan av-alaa tulevina vuosina. Erityisesti digitaalinen murros, IP:n (intellectual property) merkitys, kuluttajakäyttäytymisen muutokset ja kansainvälistymisen mahdollisuudet herättivät paljon keskustelua.

”Tämä päivä osoitti jälleen, miten paljon voimme oppia toisiltamme. Kasvun ja yhteistyön voima on juuri siinä, että jaamme osaamistamme ja oivalluksiamme. Päivän aikana kuulimme inspiroivia kasvutarinoita, jotka toivat esiin niin onnistumiset kuin haasteetkin. On ollut innostavaa nähdä, kuinka avoimesti osallistujat ovat jakaneet ajatuksiaan ja rakentaneet uusia yhteyksiä. Tämä energia ja yhteinen oppiminen kantavat varmasti pitkälle tulevaisuuteen.”
– Fanny Heinonen, ohjelmajohtaja, Film Tampere

Päivän aikana käydyt avoimet keskustelut ja ohjelmasta kerätty palaute osoittavat, kuinka paljon potentiaalia mentorointiohjelmalla on tukea av-alan kasvua ja kehitystä. Mentorointiohjelma päättyy Tampereella 2.10. Music x Median yhteydessä järjestettävään viimeiseen yhteiseen workshoppiin. Lämmin kiitos kaikille puhujille, mentoreille ja osallistujille.