Artikkeli: Rosa Lukkarinen, pääkuva: Šarūnas Rudys
Ikävä kyllä suomalaisella elokuva- ja televisioalalla ei aina olla täysin tietoisia eri työtehtävien sisällöstä ja merkityksestä. Syynä tälle ovat alan pirstaloituneet käytännöt. Tämän vuoksi tein Suomen elokuvasäätiön toimeksi antamana tutkimuksen draaman kuvaussihteerin työstä, sillä varsinkin tästä työtehtävästä esiintyy monia kirjavia näkemyksiä. Kyseessä on Tampereen ammattikorkeakoulun ylemmän ammattikorkeakoulutuksen maisterintyöni. Olen itse aiheen ammatillinen asiantuntija työskenneltyäni draaman kuvaussihteerinä useita vuosia. Tutkimuskysymykseni oli se, mikä merkitys draaman kuvaussihteerin työllä on suomalaisille fiktiotuotannoille ja miten työtehtävää voitaisiin kehittää.
Haasteita aiheeseen tuottaa ambivalenssi ”kuvaussihteeri”-nimikkeen käytössä. Joskus kuvaussihteerin työllä tarkoitetaan käytännön koordinointivastuullista ja hallinnollista työtä, jota tehtiin 2000-luvulla erityisesti asiaohjelmissa, tositelevisiossa ja livetuotannoissa. Yleisradiolla kuvaussihteerin työ sisälsi tuolloin niin tuotantopäällikön, tuotantokoordinaattorin kuin apulaisohjaajankin työtehtäviä, ja Yle myös koulutti kuvaussihteereitä omien ammattikriteeriensä mukaisesti. Nykyään monia entisiä Yleisradion ”kuvaussihteereitä” kutsutaan kuitenkin tuotantokoordinaattoreiksi. Tämä kaikki on aiheuttanut epäselvyyttä kuvausihteerien työn sisällöstä.
Kuvaussihteerin työ on huomattavasti ymmärrettyä moninaisempaa
Varsinainen draaman kuvaussihteerin työ syntyi alun perin varhaisessa Hollywoodissa. Tuolloin syntyi joukko tyylillisiä kerronnallisia konventioita, joita kutsutaan klassiseksi elokuvaksi ja joita yhä käytetään lähes kaikessa kerronnassa. Näihin konventioihin kuuluu muun muassa monille tuttu suojaviivan käsite. Nämä jatkuvuuskonventiot pyrkivät aikaansaamaan katsojalle syvän immersion kerrottavaan tarinaan. Samaan aikaan elokuvan tekemisen prosessia kehitettiin ja päädyttiin nykyään käytössä olevaan tapaan, jossa kohtaukset kuvataan tuotannollisista syistä epäkronologiassa. Epäkronologiassa kuvaaminen tuotti kuitenkin haasteita jatkuvuuden ylläpitämisessä, minkä vuoksi tuotantoyhtiöt lisäsivät työryhmään uuden työroolin eli kuvaussihteerin. Myös Suomessa kuvaussihteereitä työskenteli ainakin 1950-luvun studiokaudelta lähtien.
Kyseessä on monipuolinen työ, jonka tekijä työskentelee läheisessä yhteistyössä ohjaajan kanssa. Esituotannossa kuvaussihteeri opiskelee käsikirjoituksen ja purkaa sen kronologisesti tarinallisiin päiviin, päivämääriin ja kellonaikoihin, jotta kaikki osastot voivat noudattaa samaa ajallista logiikkaa. Kuvausvaiheessa kuvaussihteeri tukee ohjaajaa, näyttelijöitä ja muita työryhmän jäseniä huolehtimalla siitä, että kuvattu materiaali pysyy pääosin käsikirjoituksensa mukaisena, ellei ohjaaja halua siitä tarkoituksella poiketa. Tämän lisäksi kuvaussihteeri huolehtii elokuvan tai sarjan jatkuvuudesta yhteistyössä eri osastojen kanssa ehkäisten näin jatkuvuusvirheitä lopullisessa leikatussa muodossa. Lopulta kuvaussihteeri tekee kaikesta kuvauspäivän aikana kuvatusta ja äänitetystä materiaaliraportoinnin, josta ilmenevät teknisten yksityiskohtien ja vältettävien virheiden lisäksi ohjaajan toiveet kuvattujen kuvien ja ottojen käytöstä. Tätä raportointia jälkityövaiheen työntekijät hyödyntävät monin eri tavoin.
Pääpiirteissään suomalainen draaman kuvaussihteerin työ on täysin samanlaista, kuin englanninkielisen tuotantokulttuurin script supervisorin tai continuity supervisorin työ. Tämän lisäksi kuvaussihteeri tekee meillä myös muiden työtehtävien töitä, kuten esimerkiksi muualla tuotanto- tai apulaisohjausosastolle kuuluvan tuotantoraportoinnin ja operoi tallentavaa monitorointia videoassistentin sijasta.
Haastattelin tutkimuksessani alan tekijöitä siitä, mitä hyötyä kuvaussihteerin työstä on heille ja heidän työlleen. Haastateltavat edustivat työryhmän keskeisiä tahoja, joilla on joko tiivis työskentelysuhde kuvaussihteerin kanssa tai he hyötyvät tämän työstä välillisesti. Haastattelin ohjaaja-käsikirjoittaja Matti Kinnusta, elokuvaaja Pini Hellstedtiä, näyttelijä Iida-Maria Heinosta, leikkaaja Jyrki Levää, apulaisohjaaja-tuotantopäällikkö Tuula Nikkolaa ja jälkituotantopäällikkö Emmi Vuokkoa. Analysoin tehdyt haastattelut fenomenografisesti jolloin päädyin neljään kuvauskategoriaan, jotka kuvasivat kuvaussihteeriä ja tämän työn kontekstia. Lopuksi tarkastelin löydöksiä projektiliiketoiminnan ja yritysvastuullisuuden näkökulmasta.
Tuotannon jälkeen kuvaussihteerin purkuun kuuluu raporttien ja katekäsikirjoituksen viimeisteleminen. Kuva Ville-Veikko Niemelä
Tutkimukseni todistaa, että draaman kuvaussihteerin työ on tekijöiden mielestä merkityksellistä tuotantoprojektien sujuvuudelle ja tuotettujen teosten laadulle. Asian voi ilmaista projektiliiketoiminnan termejä käyttäen seuraavalla tavalla. Esituotannossa kuvaussihteeri osallistuu teosten laadunhallintaan laadun (tai jatkuvuuden) suunnittelijana. Kuvausvaiheessa tämä työskentelee laadun (tai jatkuvuuden) varmistajana yhteistyössä muiden tekijöiden kanssa, laadun (tai jatkuvuuden) ohjaajana ohjaajan vision alaisena työtoverina, sekä muutosten hallinnoijana kirjaamalla laadulliset ja muut sisällölliset poikkeamat ylös ja viestimällä niistä. Laadullisen työnsä lisäksi kuvaussihteeri edistää tuotantoprojektien projektinhallintaa osallistumalla materiaali- ja tuotantoraportoinnillaan projektin sisäiseen viestintään ja varsinaiseen pysyvään projektin raportointiin. Tämän lisäksi aikaisemmin mainitut kuvaussihteerin laadun varmistaminen ja muutosten hallinta vähentävät tuotannon kuluja ehkäisemällä kalliita virheitä.
Ehdotukset kuvaussihteerin työn kehittämiseen
Kuvaussihteerin työ edistää tuotantojen laatua ja hallittavuutta. Näin ollen osaava draaman kuvaussihteeri on tärkeä voimavara paitsi tuotannon projektiorganisaatiolle myöskin tuotetulle teokselle itselleen. Tutkimuksesta kuitenkin ilmenee, että työtehtävää ei osata kotimaisella kentällä täysin hyödyntää, johtuen vallalla olevasta tietämättömyydestä ja asenteellisuudesta. Esittelen opinnäytetyössäni seitsemän kehitysehdotusta, jotka kohdistuvat tuotantoyhtiöihin, julkiseen koulutukseen ja koko alan käytänteisiin.
Ensinnäkin ehdotan, että suomalainen työnimike ”kuvaussihteeri” vaihdettaisiin, sillä kyseessä on harhaanjohtava ja työn arvoa alentava termi. Koska elämme kaksikielisessä maassa, ehdotan ruotsinkielistä vastinetta ”scripta” tai ”skripta”, joka viittaa englanninkieliseen ”script supervisor”-termiin.
Tämän lisäksi kuvaussihteerin osasto tulisi standardoida. Haastattelemieni tekijöiden mielestä kuvaussihteeri ei kuulu osaksi kameraosastoa suomalaisen perinteen mukaisesti, vaan tämän oikea paikka olisi apulaisohjausosastossa. Kuvaussihteeri tekee apulaisohjausosaston kanssa jo nyt tiivistä yhteistyötä, joka vain syvenisi samalla osastolla työskennellessä. Samalla kuvaussihteerit pääsisivät entistä paremmin käsiksi työssään tarvitsemaansa informaatioon.
Tutkimukseni osoittaa, että suomalaisia tuotantoja suunnitellaan ja valmistellaan riittämättömästi, mihin kuvaussihteerien laajempi hyödyntäminen voisi tuoda osittaista helpotusta. Kuvaussihteerin tulisi astua mukaan tuotantoon huomattavasti nykyistä aikaisemmin, jotta tämä voisi osallistua esituotannolliseen suunnittelutyöhön. Tällöin tämä ehtisi tehdä esituotannollisen työnsä ja kronologiapurkunsa koko tuotannon suunnittelun pohjaksi. Näin apulaisohjausosaston ei tarvitsisi liian lyhyiden esituotantoaikojen puitteissa venyä kaiken muun lisäksi myös kuvaussihteerin työtehtäviin, kuten nykyään usein käy. Samalla kuvaussihteerit pystyisivät puuttumaan käsikirjoituksellisiin virheisiin jo hyvissä ajoin. Tämän lisäksi kuvaussihteerit voisivat tehdä muita projektin hallittavuutta edistäviä toimenpiteitä, kuten esimerkiksi käsikirjoituksen etukäteiskellotuksen. Tämä on maailmalla yleinen, mutta Suomessa lähes tuntematon kuvaussihteerin työtehtävä, jonka avulla pyritään puuttumaan teosten kesto-ongelmiin jo esituotannossa.
Tutkimuksessani ilmenee, että ohjaajien ja kuvaussihteerien välillä on nykyään varsin etäinen työskentelysuhde. Työtehtävien välinen henkinen ja fyysinen etäisyys vaikeuttaa kommunikointia, mikä vuorostaan heikentää kuvaussihteerin työn hyötyjä ja raportoinnin informatiivisuutta. Tilanteen korjaamiseksi kuvaussihteeri tulisi jälleen ymmärtää ohjaajan läheiseksi työtoveriksi. Käytännössä tämä tarkoittaisi kuvaussihteerin työpisteen siirtämistä takaisin ohjaajan läheisyyteen ja sitä, että tuottajat pyrkisivät varmistamaan ohjaajille työpareiksi näiden toivomat kuvaussihteerit.
Kuvaussihteerin tulisi siirtyä kameraosaston alaisuudesta apulaisohjausryhmään, jotta osastosijoittelu vastaisi paremmin työnkuvaa. Kuva: Eino Leskinen
Ehdotan myöskin parannuksia liittyen kuvaussihteerin raportointiin. Ensinnäkin jälkityöosastolla tulisi olla osaamista ja vastuuta sen ilmaisemisessa, minkälaista materiaaliraportointia he tarvitsevat, jottei kuvaussihteeri tekisi turhaa työtä. Tulisi myöskin selvittää, onko määritelmällisesti pääasiassa sisältöön keskittyvä kuvaussihteeri oikea henkilö tekemään tuotantoraportointia. Samalla on varmistettava, ettei tuotantoraporttien tiedon kirjaaminen ole vain hidaste raportoijalle, vaan että mikäli hyvin yksityiskohtaista tiedon keräämistä edellytetään, tulisi tuotantoyhtiöiden myöskin käyttää raporteista syntynyttä dataa hyödykseen eri tavoin, esimerkiksi tuotantotehokkuutta arvioidakseen.
Viimeinen kehitysehdotukseni liittyy julkiseen koulutukseen ja sen järjestämiseen. Alan koulutus tuottaa kentälle vaillinaista osaamista ja asenteellisuutta, joka ei tunnista kuvaussihteerin työn funktiota tai merkitystä. Kaikki kuvaussihteerit eivät itsekään ole täysin varmoja omasta työstään, sillä työtehtävään ei ole olemassa koulutusta tai hyviä perehdytyskäytäntöjä. Ehdotan, että alan koulut tutkivat mahdollisuuksia kuvaussihteerin työn koulutuksen järjestämiseksi. Tämän lisäksi tietoa draaman kuvaussihteerin työstä tulisi jakaa alan jo olemassa olevissa koulutuksissa nykyistä enemmän. Tällöin alalle valmistuvat tekijät ymmärtävät, millainen laadullinen ja hallinnollinen voimavara osaava kuvaussihteeri voi olla paitsi heille itselleen, myös koko suomalaiselle elokuva- ja televisioalalle.
Opinnäytetyöni on luettavissa ammattikorkeakoulujen julkaisupalvelu Theseuksessa nimellä ”Enemmän kuin pelkkä kirjuri – draaman kuvaussihteerin työn merkitys.”